Lukutoukka lukee: Norsunhoitajien lapset

( Kuva )

(Julkaistu Pyrstötähtiä etsimässä -blogissa maaliskuussa 2013.)

Syy tähän kirjaan tarttumiseen tekee miusta kenties vähän epäuskottavan, mutta tunnustettakoon silti, että ihastuin kirjan ulkoasuun ensisilmäyksellä niin kovasti että melkein ostin sen omaksi siltä seisomalta. Olen kuitenkin yrittänyt olla vastuullisempi aikuinen rahankäytön suhteen, tai ainakin leikkiä sellaista, ja kävinkin kirjaston kautta noutamassa kirjan mukaani. Yllättävän pitkään se sai lukuvuoroaan odottaa, kun Kurjat sun muut kumppanit oli tahkottava läpi ennen sitä, mutta tämä oli kaiken odotuksen arvoinen. 

Sanotaan se nyt siis ihan suoraan: ai että miä nautin tämän kirjan lukemisesta! Peter Hoeg on jotenkin saanut tuotua Viisikon tai vastaavan lapsuuden lemppareistani tutun porukan seikkailut tälle vuosituhannelle, tähän päivään, enkä tiedä olenko oikeasti innostunut mistään kirjasta näin paljon sitten niiden Enid Blytonin helmien lukemisen. Eihän siitä nyt ole aikaa kuin joku 18 vuotta, paljon mitään joku tuollainen pyrähdys! (Okei, Harry Potter -sarja on kyllä varmasti mun kirjarakkauksistani suurimpia, ellei jopa suurin. Omassa liigassaan, ei lasketa.)

Voin kuvitella, että kaikki eivät ole samaa mieltä Norsunhoitajien lapsien loistavuudesta. Miä meinasin pilata oman lukuelämykseni, kun aloin jostain ihmeen syystä käydä läpi kirjan saamia arvosteluja Goodreadsissa. Tunsin itseni niin kovin lapselliseksi, kun en innostukseltani nähnyt kaikkia niitä epäuskottavuuksia ja muita ärsyttäviä yksityiskohtia tarinassa, hahmoissa, kirjoitustyylissä, you name it. En osaa sanoa, miksi otin ne niin "henkilökohtaisina" kommentteina, mutta joka tapauksessa fiilikseni pelasti tämä arvostelu, jossa Mary totesi kirjan olevan 

"Quirky, but my kind of quirky."

Ah. Kyllä. Joskus toiset osaavat pukea omat ajatukset paremmin sanoiksi, yleensä jopa ihan täysin tuntemattomat tyypit. Ja se on hienoa. Sain kuin sainkin lukea tarinan loppuun samalla innolla jolla sen aloitin, nauraa ääneen isomummon elämänmuutokselle, prosessoida omia tunteita elämän isoja kysymyksiä kohtaan, ja velloa siinä kummallisessa tunteessa, joka valtaa minutkin aina, kun ovi (vapauteen) raottuu. Lopulta olemme kuitenkin yksin, mutta emme ehkä sillä tavalla kuin kuvittelemme. 

Miä voin niin kuvitella, että kun joskus romaanini kirjoitan, on se jotain tällaista ei päätä eikä häntää -tyyliseltä tuntuvaa seikkailua ihmismielessä ja rakkaimmissa kaupungeissani, väritettynä sellaisilla hahmoilla, joita ei uskoisi todellisiksi, koska se olisi vaan liian siistiä ollakseen totta. Kunpa uskaltaisin tehdä videopostauksen tästä, koska olisin varmasti aika huvittava ilmestys tästä suunapäänä vaahdotessani maailma levein hymy kasvoillani.

Jos joskus satun törmäämään Peter Hoegiin (on sitä kummempiakin juttuja sattunut!), aion kiittää häntä tästä ihanasta aikamatkasta takaisin 14-vuotiaan Mimsin sielunmaisemaan. Kyllä pienelle lapsenmielisyydelle ja omituisuudelle täytyy vielä löytyä tilaa, vaikka kuinka suuriksi kasvetaan.

Hengittäkää syvään nyt on rakkautta ilmassa!

Lempivuodenaikani on taas täällä. Syksyn tullen illat pimenevät ja viilenneessä ilmassa tuoksuu usein sade sekä eräänlainen kirpeys. Luonnon syysasua voi vaan tuijotella ihastellen, samalla iloiten siitä kun saa kaivaa kaapista taas pipoa, lapasia, saappaita, muhkeita huiveja ja neuleita. Syksy on minusta tyylikkäin vuodenaika. Kerrospukeutumisen taitoja todellakin mitataan, kun aamulla lämpöä on vain pari hassua astetta ja päivällä lämpötila voi lähennellä jopa kahtakymmentäkin.

Niille, jotka haikailevat masentuneena kesän perään, tässä meikäläisen top 10 vinkit syyspäivistä nauttimiseen:

1. Tee lappa-/vispi-/marjapuuroa (ohje postauksen lopussa)
2. Lämmitä sauna, sytytä ulos kynttilöitä ja käy löylyjen välissä ulkona nauttimassa pimenevästä syysillasta kynttilöiden valossa. Tämä toimii myös parvekkeella.
3. Satsaa hyvään teehen ja nauti sitä, mieluiten villasukat jalassa.
4. Tee jotain käsilläsi: piirrä, neulo, ompele, tuunaa, veistä, virkkaa.
5. Kokkaa mausteisia ruokia ilmassa leijailevan syysflunssan kiusaksi!
6. Kun sataa kaatamalla, laita urheasti kumisaappaat jalkaan ja lähde kävelylle. Mieluiten lenkittämään koiraa! (Mikä on parempaa, kuin sateenvarjon suojassa käveleminen kaatosateella, kun saa astua jokaiseen lätäkköön ilman pelkoa sukkien kastumisesta?) JA hymyile aivan tarkoituksella jokaiselle murjottavalle vastaantulijalle! (Huomaan itsekin miten siirappiselta tämä vinkki kuulostaa, mutta siis oikeasti harrastan tätä ihan uhmallani. Siitä tulee tosi hyvä fiilis - pienellä ilkikurisella viballa)
7. Lainaa kirjastosta kirjoja/lehtiä ja vietä päivä niiden parissa. Toinen erittäin hyvä vaihtoehto on äänikirjat.
8. Peli-ilta kavereiden kanssa. Lauta- ja korttipelejä, hyvää ruokaa ja vaikka jotkut erikoisoluet siihen oheen. Mmm.
9. Kapua johonkin näköalapaikalle ihailemaan maisemia
10. Mene ulos kahville ja ota viltti harteille. Rauhotu. Hengitä. Jos olet kahvilan terskulla ni seuraa katseella ohikulkevia ihmisiä ja ole vaan. Nauti.

Lappapuuro

1l vettä
3dl puolukoita
1dl sokeria
1½dl mannasuurimoita

1. Lisää kattilaan marjat ja vesi. Keitä 15min. Voit nopeuttaa marjojen hajoamista painelemalla niitä kauhalla veden lämmetessä.
2. Lisää mannasuurimot ja sokeri kiehuvaan nesteeseen koko ajan sekoittaen.
3. Hauduta puuroa n. 15 min välillä sekoittaen.
4. Jäähdytä ja vatkaa puuro kuohkeaksi.

Mikäli haluat puurosi ilman mahdollisia marjasattumia, siivilöi puolukat keittämisen jälkeen ja saosta siivilöity mehu mannasuurimoilla. Köyhinä opiskelija-aikoina tuli lappapuurohimoissa testattua myös kaupan puolukkahillosta keitelty versio. Jättää vaan ylimääräisen sokeridesin pois, toimii! ;)

Nauti sellaisenaan tai esimerkiksi maidon tai vaniljakastikkeen kera.

Tunnelmallista syksyä, tyypit!

Kummitytölle

Kummityttöni vietti ensimmäistä syntymäpäiväänsä heinäkuun 15. päivänä. Päätin jo keväällä, etten hankkisi lahjaksi vaatteita, leluja tai kirjoja, vaan jotain sellaista mitä ei muilta välttämättä saisi. Tätä ideologiaa olen toteuttanut molempien kummityttöjeni kohdalla ihan muutamia vuosia lukuun ottamatta, ja se on ollut tosi hauskaa!

Törmäsin Johanna Högvägin suunnittelemiin Highway Design -printteihin pienellä googlettelulla, ja ihastuin heti. Kovasti tuli mieleen tyttösen kodin sisustuksen värit noista, ja onnekseni tyttösen äitikin tuntui pitävän tauluista! Päädyin siis kahteen tauluun, kun en osannut valita vain toista. Muutaman postikorttiprintin tilasin meille kotiinkin, mutta niistä lisää toisella kertaa... Kunhan saan lastenhuoneen sisustuksen joskus vähän kunnollisempaan kuosiin! ;)

Taulujen kylkeen hommasin Pikku Myyn virnistyksen omaavalle kummitytskälleni vielä Myy-lusikan. Belle & Boo -merkkisen kortin löysin Jyväskylän suloisesta Pienikamari-putiikista. Samaisia kortteja on mennyt ja menossa muillekin lähipiirin 1-5-vuotiaille neitokaisille, koska onhan ne nyt vaan superihania!

Salaisen laakson kirsikkakakku

Kesäkuussa taisi olla yksi kuuma päivä. 

Miä valitsin luonnollisesti just sen kirsikkakakun leipomiseen!

Se oli monella tapaa hyvä idea, paitsi että unohdan aina miten tuskaista on yrittää tehdä kaunista kakkua kuumassa keittiössä, varsinkaan sellaista, jonka päällä pitäisi saada kuorrutus pysymään...

Oh well! Ainekset oli hankittu ja vieraita tulossa kahtena peräkkäisenä päivänä. Halusin myös päästä kokeilemaan miekkosen kaupan poistohyllystä tuomaa kookossokeria ja miten se mahdollisesti toimisi kakussa. (Teen tosi harvoin samaa kakkua montaa kertaa peräkkäin, eli olen aina vähän kierroksilla siitä, mitä mistäkin kakusta mahtaa tulla ja kehtaako sitä kenellekään tarjota.)

Ohjeen nappasin Maku-lehden sivuilta, jonne Cherry Cake -ohjeen oli postannut Painted By Cakesin Emma Iivanainen. Kookossokeri teki taikinasta tummempaa ja siitä tuli sitten tosi paljon mieleen porkkanakakku, kun taikinassakin oli pari desiä pilkottuja kirsikoita. Ihan älyttömän hyvää, ja seuraavana päivänä vielä parempaa, kun kakku oli saanut vähän makua jääkaapissa odotellessaan. Ensimmäiset vieraat taisivat olla eniten innoissaan kuorrutteesta, jossa korvasin pinkin pastavärin ja vispikerman yhdistelmän mansikkavispikermalla. Maku oli aika suoraan mansikkaeskimosta, namskis! 

Alkuperäisen ohjeen mukaan kakku tulisi paistaa kahdessa kahdessa halkaisijaltaan n. 15cm kokoisessa irtopohjavuoassa, mutta koska amatöörileipurin keittiöstä ei sellaisia löydy, menin yhdellä isommalla vuoalla. Ei siitä niin nättiä tullut kuin alkuperäisohjeen tekijällä, mutta ehkä ensi kerralla sitten! ;)

Kirsikkakakku 

3 dl vehnäjauhoja 

1 3/4 dl (kookos)sokeria 

1 tl vaniljasokeria 

2 tl leivinjauhetta 

ripaus suolaa 

2 kpl kananmunaa 

1,5 dl maitoa (huoneenlämpöisenä) 

3/4 dl rypsiöljyä 

2 dl kirsikoita pilkottuna (+ "muutama" kokonainen koristeluun) 

Kuorrute 

200 g tuorejuustoa 

1 dl tomusokeria 

(pinkkiä pastaväriä)

3 dl (mansikka)vispikermaa

Sekoita kananmunat, huoneenlämpöinen maito ja öljy keskenään. Sekoita toisessa kulhossa taikinan kuivat aineet, ja siivilöi ne nesteiden sekaan. Kääntele kirsikat taikinan joukkoon.

 Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. (Jos teet niin kuin minä, eli vain yhden pohjan isommassa vuoassa, paistoaika on uunista riippuen jonkin verran pidempi.) Pohja on valmis, kun testitikkuun ei enää tartu taikinaa.

Kumoa pohja n. 5 minuutin jäähtymisen jälkeen, ja vuoraa kelmulla, jotta pohja pysyy mehevänä.

Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri. Vatkaa kerma, ja kääntele se tuorejuuston sekaan. (Värjää pastavärillä.) Koristele jäähtynyt kakku kuorrutteella ja mielesi mukaisella määrällä kirsikoita.

Kesä on kaikilla

Täydellinen aamu. Herättyäni avasin ikkunoita ja parvekkeen oven, jotta tukalan lämpimään asuntoomme pääsisi vähän raikasta ilmaa. Ulkona tuoksuu sade ja odotan innolla illaksi luvattuja kuuroja ja viikonlopulle luvattua myrskyä. Minulle tämä kesä on ollut kelien puolesta ihan täydellinen! En vaan jaksa ymmärtää sitä suurinta osaa ihmisistä, jotka jaksavat jupista ainaisista vesisateista ja kylmästä. Vesisateet ja ukkosmyrskyt on just niitä hetkiä mulle, ku katson maisemaa suu leveällä hymyllä. Eilenkin säätiedotus lupasi pisaroita, joten laitoin toiveikkaana sateenvarjon mukaan laukkuun lähtiessäni kävelylle. Vaan ei satanut yhtään, sekös harmitti!

Viileinä kesäiltoina voi hyvillä mielin tarttua taas puikkoihin!

Lempimuistoni kesästä liittyvätkin usein sateeseen ja myrskyyn:
Eräs juhannusilta, kun pyöräilin kaatosateella töistä kotiin ja Spotifysta soi juuri samalla hetkellä Terhi Kokkosen laulamat sanat "ehkä muistoa sateisesta juhannuksesta".
Kesä, jolloin Mikkelin toriparkki oli juuri valmistunut ja olima äitin kanssa juuri syöneet Einossa torin laidalla. Alkoi ihan hirveä kaatosade ja me juostiin torin halki parin korttelin päähän minun asunnolle. Siinä matkassa kastui, kuin olisi käynyt uimassa vaatteet päällä. Uusi torikaan ei kestänyt tätä myräkkää, vaan seuraavana aamuna uutisoitiin sen paikoin romahtaneen.
Elokuu 2012, kun oltiin Juksun kanssa vaeltamassa Karhunkierroksella ja kaatosateen iskiessä pysähdyttiin eräälle eräkämpälle muiden vaeltajien seuraan sateensuojaan.
Ja ne kaikki lapsuuden ukkosmyrskyt, kun noustiin välillä koko perhe koirankopin katolle katsomaan salamoita. Meidän kotona ukkonen ei yleensä koskaan tule ihan päälle, joten siinä oli turvallista ihastella ja laskea välähdyksestä, kuinka kaukana myrsky on.



Kenties tämä johtuu siitä, että kalpea pisamainen ihoni palaa äärimmäisen herkästi. Kenties siitä, että kotona Muoniossa varttuessa ne varsinaiset hellepäivät jäivät aika vähiin. Joka tapauksessa minua lähinnä ahdistaa, kun lämpötila nousee +25 lukemiin tai yli. Toki tykkään aurinkoisista päivistä, mutta lämpötila saisi pysytellä ehkä siinä +22 lukemissa maksimissaan. Siksi tämä kesä on ollu kyllä just ko pläkki mulle.

Yksi lisäelementti tähän täydelliseen aamuun löytyy radiosta. Olen tässä jo useamman vuoden kaivannu mahdollisuutta kuunnella radiota aamuisin. Eilen tajusin ladata puhelimeeni radiosovelluksen ja tänä aamuna liitin kännykän vanhaan, kaiuttimeksi rempattuun putkiradioomme. Vanha ukkosen hajottama putkiradio isän lapsuudesta pääsee siis vielä suorittamaan alkuperäistä tehtäväänsä. Aivan ihmeellistä, miten onnelliseksi tämä minut teki. Radiokin kuulostaa paljon pehmeämmältä ja tunnelmallisemmalta tuosta laitteesta, kun toinen vaihtoehto olisi tietokoneen välittämä nettiradio, jolle en vain ole jotenkin lämmennyt. Nyt kuuntelen onnellisena Yle Pohjois-Karjalaa hyväksyen mettäläisyyteni ja myöntämällä, että ne kaiken maailman listahittejä soittavat kanavat pukkaavat vaan ärsyttämään tämmöstä mielensäpahoittajaa.

Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois

Mun happy place: mökkiranta saunan kuistilta kuvattuna juhannuksena 2013.

Juhannus tuli ja meni, vähän sellaisissa suloisen pysähtyneissä tunnelmissa. Ikävöin mökille, mutta samalla olin tosi iloinen siitä, ettei lähdetty sinne sateeseen istumaan. Niissä ikävissäni kerroin tytöille muistoja lapsuudenkesistä, kun kesät olivat yhtä hikistä hellepäivää ja kirmaamista mökiltä alas saunarantaan polun valkea pehmeä hiekka pöllyten. Uupunutta oloa kylpemisen jälkeen, kun saunan verannalta huudettiin joku hakemaan ja kantamaan mökkiin, syömään vielä iltapalaa ja sitten nukkumaan untuvanpehmoisiin, mökintuoksuisiin lakanoihin. Yöllä hyttyslamppu räpsähteli ja mummi kuorsasi, ja aamulla mummi heräsi hiirenhiljaa keittämään puuroa ihan koko jengille, jonka vahvuus taisi parhaimmillaan olla jotain parinkymmenen henkilön luokkaa. 

Niitä spesiaaleja hetkiä, kun pääsi kylän leipomoon ostamaan elefantinkorva-leivoksia, tai kun joku innostui ja kaivoi liiteristä vesisukset esiin ja koko salmi kaikui moottorin pärinästä ja kannustushuudoista. Siitä miten siistiä oli havahtua riippumaton pohjalta pieneen aavistukseen lähestyvästä autosta tai rantaan kaartavasta veneestä, kun vieraaksi saattoi ilmestyä melkein kuka tahansa.

Ja niitä henkeäsalpaavia iltoja, kun iskä kasasi mukulat ja serkut veneeseen ja hurautti Saimaan selältä toiselle ja aurinko laski hitaasti ja koko taivas roihusi ensin punaisena ja sitten pehmeni hattaraiseksi vaaleanpunaiseksi ja lopulta näkyi pelkkiä tähtiä.

Juhannuspäivänä 2015 kaivettiin mummin kanssa 50- ja 60-luvun valokuvia esiin mummin laatikoista, ja katsoin niitä tuttuja, rakkaita mökkimaisemia silloin tarinan alkumetreiltä. Arvasivatkohan isovanhempani millaista aarretta rakensivat, ja miten rakkaaksi se paikka muodostuisi sukupolvelle toisensa perään.

Matkan täytyy jostain alkaa

Kiva kun olet siellä ja luet tätä! Me Mymmelin tyttäret ollaan ikäjärjestyksessä Mimsi ja Jules, aakkosjärjestyksessä Jules ja Mimsi, pöhköysjärjestyksessä ihan tasan rinnakkain. Ollaan tunnettu toisemme kymmenkunta vuotta, ja sinä aikana löydetty toisistamme sellainen sopiva samankaltaisuus, jonka voimalla tätä projektia alettiin ideoida. Blogin sisällöstä otetaan täysi vastuu lupaamatta kuitenkaan sopia mihinkään lokeroon juttujemme kanssa. Siispä täällä haaveillaan, tehdään itse (vaihtelevalla menestyksellä), luetaan, kokataan, joogataan, reissataan. Innostutaan satasella ja jätetään joskus hautumaan. Muistellaan menneitä, suunnitellaan tulevaa, nyhvätään kotisohvalla ja juhlitaan sellaisella meille sopivalla meiningillä. Jules on käytännön naisia ja miä runosieluisempi, mutta jutut menevät mainiosti yksiin tosielämässä ja toivottavasti täällä blogimaailman puolellakin!

Hitusen enemmän taustoitusta meistä löytyy täältä, ja samalle sivulle pääsee tuota vasemmalla olevaa kuvaamme klikkailemalla. Mahdollisesti kirjoitetaan toisistamme vielä sellaiset syväluotaavammat esittelyt, koska ei ole paljon hauskempaa kuin lukea toisen kirjoittamaa tekstiä itsestään, eikö niin? ;) 

Vaikka tässä Mymmelin tyttäriä ja muutenkin Muumilaaksosta eksyneitä ollaan, lupaamme jatkossa pitää nämä Muumi-teemat vähemmällä. Sallinette runotytölle kuitenkin vielä yhden Tove Janssonin kauniin, kauniin ajatelman Muumipapan urotyöt -kirjasta tätä blogitaipaleen uutta alkua juhlistamaan:

"Ja sumuisen aamun koitteessa he kaikki juoksivat puutarhaan. Itäisen taivaan ruusunpunainen kajastus ennusti hienoa elokuun päivää. Se oli kuin uusi portti, joka johti Uskomattomaan, Mahdolliseen, uuteen päivään, jolloin saattaa tapahtua mitä tahansa, ellei kellään ole mitään sitä vastaan."

Tervetuloa meidän matkaan! ❤