Toisaalta siinä saa asioihin uutta näkökulmaa. Jotain omaa, kun ehtii kauemmas siitä, mitä kuvitteli tekevänsä tai mitä kuvitteli muiden tekevän.
Välissä ehtii oppia, että ihmisaivot kehittyvät ja kehittävät persoonaa 28-vuotiaaksi saakka, ja siinä hetimmiten sen jälkeen myös täyttää sen 28 vuotta. Olenko miä nyt muka valmis, kysyin, ja sain vastaukseksi suorastaan raivokasta iloa tulvivan naurun ja luennon elämänmittaisesta oppimisesta.
Ikä on vain numeroita, kyllä, mutta aika hurjia vaihtelevia "vuositeemoja" ainakin mun elämääni on mahtunut. 26 taisi olla se ahdistavin ikä sitten teinivuosien, ja 27 meni ihan kertakaikkisesti haavoja parannellessa. Paljon kauempaakin kuin vuoden takaa.
Mutta sitten, tämä kevät! Olen kohdannut monta pelkoa kasvosta kasvoihin, ja selvinnyt kaikesta ehjin nahoin. Jotkin tapaukset ovat olleet vastuuntuntoa, toiset läpimurtoja, kaikki melkoisia tulikokeita. On hurjaa huomata tarvitsevansa vähemmän ohjausta ja enemmän reflektointia. Tsemppi on ollut kova ja palaute sen mukainen. Aika hyvin sä olet kartalla, ja minä loistin vielä seuraavana päivänäkin.
Niin tai näin, on aika mahdottoman hyvä fiilis seisoa selkä suorana, tyynenä omassa itsessä, vaikka maailma kuohuu ja siitä saa osansa jokainen. Se vähäkään mitä joskus yritin oppia muiden miellyttämisestä ei pysty minuun enää, eikä minulla ole velvollisuutta selitellä kuin itselleni.
Siellä se kovin kritiikki on aina odottanutkin, luulisin. Vaan ihan väleissä me ollaan 28 vuoden jälkeenkin.
