18. maaliskuuta 2016

The Juno Jumper - pienen koiran villapaita

Kevät tulla jolokottelloo, mutta tänäänkin on tiputellut lunta Helsingissä ja Karjalainen lupaili Joensuuhun ensi viikolle kovia pakkasia. Siispä now or never! - kaivan vihdoinkin postausluonnoksista tämän koiran villapaitaohjeen.

Tässä on jackrusselinterrieri Tinka.
Pieni ja pippurinen pakkaus, jonka lempiharrastuksiin lukeutuu oravien kyttääminen ikkunasta.


Muistatteko sen tv-mainoksen, jossa nuori nainen neuloo neulomistaan ja pian koko asunto ja koira ovat saaneet koristuksekseen jonkinlaisen neuleprojektin? Muistaakseni kyseessä oli S-ryhmän mainos.

Tuosta alle minuutin pätkästä sain idean, että haluan neuloa jollekin pienelle karvakaverille villapaidan pakkaspäivien lämmikkeeksi. Parin etsintätuokion jälkeen Pinterest alkoi itsestään heittelemään mulle koirien villapaitojen ohjeita ja jäljellä oli enää vain etsiä sopivan yksinkertainen ohje ensitekeleeksi.

Lukuisista ohjeista ensimmäiseksi yritykseksi valitsin Knit with Alice -blogin The Juno Jumperin, sillä sen lisäksi että ohje vaikutti yksinkertaiselta, mallina patsastellut Juno-koira sattui olemaan myös jackrussel. Näin ollen valmiin villapaidan koko tuskin menisi pahasti pieleen. Apuvälineinä ohjeiden kääntämisessä ja sopivan langan löytymisessä käytän usein esimerkiksi Lankakauppa FiinaNeuleen englanti-suomi-neulesanastoa ja Marjut Katajalan taulukkoa langan paksuudesta ja puikkojen koosta.

Tinkan villapaitaa ajatellessani halusin käyttää jotain "tyttöväriä", sillä Tinkan asusteet ovat aina olleet jotenkin miehekkäitä ja halusin poiketa linjasta. Koska työstä on useampi kuukausi (neuloin sen pikaisesti joulupakettiin), niin en tietenkään tässä vaiheessa enää muista, mitä lankaa mahdollisesti käytin. Vahva epäilys kuitenkin on, että kaivoin lankakassieni kätköistä tähän työhön viininpunaista seiskaveikkaa, jonka kutomiseen käytin KnitPro (Prym) koivuisia 6mm sukkapuikkoja. Amatöörikutojana minulta ei löydy silmukkamerkkejä, joten niiden sijasta solmin oikeaan kohtaan pätkän punaista lankaa ja tsekkailin näiden merkkien avulla, missä vaiheessa mennään.

Villapaidan valmistuttua halusin vielä testata yhtä mulle tuntematonta tekniikkaa ja samalla tuoda paitaan vähän sellasen hassun villapaidan jouluhenkeä, joten päätin kirjoa valmiin työn selkään silmukoita jäljitellen perinteisen lumihiutalekuvion. Selkeä ohje silmukoiden jäljittelemiseen löytyy esim. tästä DROPS Design videosta.



Tämä oli tosi kiva ja nopea projekti. Tuosta valmiin neuleen päälle kirjomisesta silmukoita jäljitellen innostuin myös! Täytyy ehdottomasti kokeilla toistekin. Myös Tinka vaikutti olevan aivan tyytyväinen lahjaansa. Omistajansa mukaan tämä tyttö ei yleensä ihan mielellään paitoihin pukeudu, vaan jähmettyy aloilleen, mutta ilmeisesti tällä kertaa jähmeyttä ei ilmennyt ainakaan niin paljon kuin aikaisemmin, eli hyvä juttu!